Rautalammin perinteiset pestuumarkkinat ja ÄmSee Raatalammin motoristikahvio 12.-13.9.2015

Rautalammin Pestuumarkkinoita on järjestetty vuodesta 1821 ja niitä vietetään perinteisesti syyskuun toisena viikonloppuna. Tule mukaan kokemaan tuhansien markkinavieraiden ja parinsadan markkinateltan luoma ainutlaatuinen pestuutunnelma!

ÄmSee Raatalampi ry:llä on pestuumarkkinoilla toista kertaa motoristikahvio, jossa pääsee nauttimaan markkinahumua motoristi meiningeissä. Tänä vuonna teltta tulee olemaan tuplasti isompi kuin vuonna 2014.
Myynnissä edelleen mm.herkullisia itsetehtyjä tuoreita munkkeja, Isoja lihiksiä, perinteistä rillimakkaroo sekä Lihaniekan älyttömän laadukkaita makkaroita unohtamatta kahvia ja virvokkeita.


Kyltti ohjaa pääraitilta eli Pestarinvalinnan nurkalta motoristikahvioon urheilukentän suuntaan.

Nyt myös mahdollisuus ostaa ja kannattaa meidän yhdistystä sekä tukea ÄmSee Raatalammin mopokerhon toimintaa ostamalla hienoja ÄmSee Raatalampi  T-paitoja 20€:n kappalehintaan ja tuubihuiveja 12€:n  kappalehintaan. Kipin kapin ostoksille…

Kahvio on auki sekä lauantaina että sunnuntaina aamusta myöhään iltapäivään. Sunnuntaina lopetellaan kun väki rupee vähenemään ja markkinat hiljenemään.
Motoristikahvio sijaitsee urheilukentän päässä Satakielistentien ja Urheilijantien risteyksessä eli Hujasen hallin pihassa.

Kartta mistä löytyy motoristikahvio

Lisätietoja ÄmSee Raatalammin motoristikahviosta antaa
Restentti Markku Tuutti 044-3557978 puheenjohtaja@amseeraatalampi.fi

www.rautalampi.fi
Pestuumarkkinat facebook