ÄmSee Raatalampi goes to Riika

Riikan kevätreissu 29.5.-2.6.2019

Tässäpä tämä ensi kevään odotettu moottoripyöräreissu teille varattavaksi, olokeepa hyvät!

Keväällä 2018 käytiin huippureissulla Saarenmaalla ja moni harmitteli että reissu loppui kesken.. Noh, tähän tulevaan reissuun saatiin mahdutettua yksi lisäpäivä.. Tällä reissulla on vähän kaikkea kaikille, on useampi yöpyminen, ollaan yötä eri kaupungeissa ja ennen kaikkea päästään tutustumaan kerhon puolesta ensimmäistä kertaa Riikaan, on mukavasti ajamista mutta välimatkat eivät ole liian pitkiä eli sopii myös hyvin kermaperseille.
Reissu osuu helatorstain aikaan joten siitä saa arkityössä käyvät vähän helpotusta lomien, vapaiden tai pekkasten järjestelyyn.

Reissussa huonepaikkoja on yhteensä 44 henkilölle, kaikille on varattu jokaisesta hotellista standard-huoneet mutta jokainen voi hotellille saapuessaan kysyä saako up-greidattua omaa huonettaan paremmaksi jos mieli tekee. Ja niin kuin aina, paikat jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä ÄmSee Raatalampi ry:n jäsenille.

Kun ilmoittaudut matkalle niin ilmoita Restentille nimesi, syntymäaikasi sekä mp:n rek.nro.
Reissulla tulee olla mukana passi tai kuvallinen henkilökortti mukana. Lisäksi kannattaa pyytää vihreäkortti vakuutusyhtiöstä sekä ottaa mukaan jarrulevyyn asennettava lukko/hälytin.

Lähtö torstaina 29.5.2019 klo.6.00 Rautalammin paloaseman pihalta. Ajetaan Pieksämäen kautta Kangasniemelle ja sieltä Joutsaan ensimmäiselle tankkaus/kahvi/pissitauolle. (138km, n.1h45min)  Pysähdys 30min! Joutsasta ajetaan seuraavalle huoltopaikalle Mätsälän Shellille joka on myös 138km (1h 25min) jossa pidetään myös 30min tauko!

Mäntsälästä ajammekin suorinta reittiä satamaan. Matkaa n.70km Satamassa täytyy olla 1h ennen laivan lähtöaikaa. Osoite: LÄNSITERMINAALI 2, Tyynenmerenkatu 14
Ensimmäisen yön hotelli: Tervise Paradise Spa

Kyseisellä reissulla parhautta on se että ei ole Viroon päästessä enää välillä mitään lauttoja ylitettävänä eikä mahdottomia aikatauluja vaan jokainen voi ajaa omaa tahtia jos haluaa esim aamulla lähteä aikasin ajamaan jonkun lenkin tai lähtö viivästyy jostain syystä iltapäivälle. Paikan päällä tiedotetaan joka tapauksessa että milloin pääryhmä on lähdössä liikenteeseen. Jokainen pääsee tekemään check-in omaan tahtiin kun saapuu määränpäähän, reissuun lähtijöiden tiedot on ennakkoon toimitettu laivayhtiöön ja hotelleihin.

Keskiviikkona Pärnuun saapuessa ilta on vapaata ohjelmaa: Hotellilla kylpylä auki klo 22.00 saakka. Kaupungille on lyhyt matka kävellen tai taxilla. Taxi keskustaan maksaa n.4-8€ 4-7 henkilöltä taxista riippuen. Hyviä illallispaikkoja on mm. Sweet Rosie Irish Pub ja lyhyen matkan päässä oleva motoristihenkinen Alexandri Pub.
Pienelle porukalle loistavaa ruokaa tekee MuM Cafe kävelykadulla.

Tallink Riga hotelli 2. ja 3.yön majapaikka keskellä kaupunkia

Maisemakuvia Riikasta:

Torstaina Riikassa tehty pöytävaraus koko porukalle Moon Shine -ravintolassa, jokainen tilaa ja maksaa itse mitä syö ja juo.
(Osoite:Kalku iela 12, Centra rajons, Riga, LV-1050, Latvia) kävellen 1,1km hotellilta, ravintola sijaitsee vanhassa kaupungissa.

Riikan 1.illan ryhmäruokailupaikka

Perjantaina Riikassa vapaata ohjelmaa ja ruokailut oman tahtiin ja missä kukin haluaa.

Lauantaina Tallinnaan spa-hotelliin saavuttua tuumaillaan ruokailuhommat paikan päällä.
Suosittelemme illallispaikaksi Scotland Yardia joka sijaitsee alle kilometrin päässä hotellilta.

Neljännen yön yöpaikka Tallink Spa & Conference

Aikataulu:
Meno Helsinki-Tallinna keskiviikko 29.5.2019 klo 13:30 (Tallink Star)
– 29.-30.5.2019 (ke-to, 1 yö) Tervise Paradiis
– 30.5.-1.6.2019 (to-la, 2 yötä) Tallink Riga –hotelli
– 1.6.-2.6.2019 (la-su, 1 yö) Tallink Spa & Conference –hotelli
Paluu Tallinna – Helsinki, sunnuntai 2.6.2019 klo 10:30 (Tallink Star)

Hotellipaketin hinta 270 euroa/hlö. Hinta sisältää.

– Meno- ja paluumatkat kansipaikoin Tallink Starilla

– Yksi yö Tervise Paradiis kahden hengen Standard-huoneessa, aamiainen, ajanvietettä vesipuistossa 11:00-22:00, kuntosalin, uimahallin ja saunan käyttö kello 6:30–15:00.

– Kaksi yötä Tallink Riga –hotellissa,  kahden hengen Standard-huoneessa, aamiainen, kuntosalin käyttö, aamusauna.

– Yksi yö Tallink Spa & Conference –hotellissa kahden hengen standard-huoneessa, aamiainen, hotellin sauna- ja allasosaston käyttö majoituksen ajan.

Muutama huomioitavaa:
moottoripyöräpaikat laivalla: 35€ meno/paluu.
Tallink Riga –hotelliin on varattu autotallista paikat prätkille. Hinta 10 euroa/mp ja paikkoja on rajallinen määrä.

Ajopäivät ja välimatkat:

Rautalampi-Hki-Tallinna-Pärnu  460km
Pärnu-Riika 180km
Riika-Tallinna 310km
Tallinna-hki-Rautalampi 330km

Yhteensä 1280km

Maksutiedot reissulle:
Saaja: ÄmSee Raatalampi ry
Pankkiyhteys: OP Rautalampi FI80 5389 0720 0442 88
Viesti: Riika 2019 ja ”osallistujien nimet” sekä mp:n rek nro
Eräpäivä: 31.3.2019
Summa:

Varaukset ja lisätietoa Restentti 044-3557978 puheenjohtaja@amseeraatalampi.fi

Linkkejä ja vinkkejä:

Tallink Riga hotel
Tallink Spa & Conference
Tervise Paradise Pärnu
Moonshine ravintola
Tripadvisor: 10 parasta ravintolaa Riikassa 
Pieni matkaopas: Pärnu https://www.pienimatkaopas.com/parnu/
Pieni matkaopas: Riika https://www.pienimatkaopas.com/riika/